Nostokuvaa ei ole asetettu

RMB Rock My Business Oy

Kaupallistamme ideoita

IDEAT SYNTYVÄT KANSSAMME – SUUNNITELMAT ETENEVÄT KANSSAMME

Olemme pitäneet huolta itsestämme, jotta olemme kyenneet pitämään huolta ympärillämme olevista ihmisistä ja asiakkaista. Olemme kehittäneet asiantuntijuuttamme ymmärtämällä paremmin toimintaympäristömme sekä hyödyntäneet tietoa ja kokemusta tarjoamalla persoonallisia ratkaisuja.

Olemme panostaneet palveluiden kehittämiseen sekä uusiin innovaatioihin, jotka olemme menestyksekkäästi tuotteistaneet ja kaupallistaneet. Olemme tarjonneet osaamistamme meille merkittäville kohderyhmille, joiden toiminta on kehittynyt tarjoamamme toimintamallin sekä lisäarvon myötä.

Olemme panostaneet asiakaskokemukseen. Olemme kuunnelleet, ymmärtäneet ja auttaneet ihmistä. Olemme yllättäneet.

Meillä on ollut jatkuvasti rohkeutta ja näkemystä kehittää yritystä uudelle tasolle uusin avauksin ja kumppanein. Olemme aktiivisesti etsineet uusia mahdollisuuksia kehittää toimintaamme – olemme löytäneet ja hyödyntäneet niitä. Olemme tehneet työtä unelmiemme eteen.

Nautimme nykyhetkestä. Rakennamme toimintaamme tulevaisuuden kautta.

Luomme menestystarinoita – uhmaamme tavallisia.

UUSI NÄKÖKULMA – UUDET MITTASUHTEET

Rock My Business toi strategiatyöhön uuden näkökulman ja uudet mittasuhteet, jotka olivat suuressa roolissa kokonaisuuden kannalta. Ajatushautomot ja keskustelut herättivät ideoita, jotka edistivät strategiatyötä.”
Niklas Ikonen, areenapäällikkö, HC Ässät Pori Oy 

MUTKATON, TUOTTELIAS JA HAUSKA

Yhteistyö Rock My Busineksen kanssa on ollut mutkatonta, tuotteliasta ja tämän lisäksi varsin hauskaa. Suosittelen lämpimästi muillekin yhteistyötä Rock My Busineksen kanssa.”

Tarja Hosiasluoma, Karvian kunnanjohtaja ja Willi Karvia Oy:n toimitusjohtaja

ROHKEA JA SELKEÄ

Tarvitsimme rohkeasti erilailla ajattelevaa ja ajatukset selkeästi esiin tuovaa kumppania. Rock My Business on vastannut odotuksiamme! Se, että meillä on yrityksemme hyvin tunteva, pysyvä yhteyshenkilö, on ollut avainasia menestykselliseen yhteistyöhön.”
Hannu Tarkkio, toimitusjohtaja, 247 Satakunnan Turvapalvelut Oy

OTA YHTEYTTÄ

Janne Rauhala

janne@rockmybusiness.fi

050 573 8776

Muut luovat